perjantai 31. toukokuuta 2013

Toukokuun luetut

Aurinkoinen toukokuu oli myös hyvä lukukuu. Kuukauteen mahtui suomalaista ja angloamerikkalaista kirjallisuutta ja yleisiä lukumietintöjä.


Kotimaisten romaanien parissa tutustuin Virpi Pöyhösen Hän rakastaa minua -esikoiseen, joka tarjosi runsaasti samastumispintaa. Myös Sari Kaarnirannan Miesmarras oli kevään uutuuksia, siitä jäi mieleen reippaan kärjistetty henkilökuvaus. Parin vuoden takaista laatukirjallisuutta edusti Johanna Sinisalon Enkelten verta, joka kolahti sekä ekokriittisyytensä että maagisen realisminsa vuoksi. Tuija Lehtisen Vaniljasyndrooma taas oli oikea nostalgiasukellus.

Kuukauden ainoa sarjakuva oli Hanneriina Moisseisen Isä, mutta se olikin sitä parempi.

Englanniksi kulutin vanhempaa kirjallisuutta. Edith Whartonin The Age of Innocence oli valitettavasti äänikirjana vähän lässähtävä liian innokkaasti ylinäyttelevän lukijan vuoksi. Charles Dickensin Our Mutual Friendistä selätin kolmannen neljänneksen.

Lisäksi ehdin koostaa oman ehdokaslistan Hesarin kirjaäänestykseen ja raportoida Akateemisen Kirjakaupan uudistumisaikeista. Kukkeaa kesäkuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti