tiistai 31. tammikuuta 2012

Tammikuun luetut

Katja Kettu. Kuva: Pertti Nisonen / WSOY.
Tammikuu alkoi komeasti bloggaajien yhteisellä ponnistuksella, Blogistanian Finlandialla, jonka voitti Katja Kettu Kätilö-kirjallaan. Ennakkona mainostettakoon, että Akateeminen Kirjakauppa lupautui ystävällisesti järjestämään palkinnonjakotilaisuuden Helsingin keskustan myymälässä. 16.2. klo 17.00 on Katja Kettu haastateltavana siellä - ja koska olen itse menossa haastattelemaan, voin vihjata että Kätilöstä tulee bloggaus sitä ennen. :)

Kisasta seurasi myös kaikkien aikojen kävijäpiikki blogiini. Hienoa oli myös huomata, että tempauksesta tehty lehdistötiedote ylitti uutiskynnyksen useiden lehtien nettisivuilla ja pääsi myös pariin paperilehteen. :)

Muuten tammikuun aikana tuli luettua kaikenlaista. Kolme sarjakuvaa - tai oikeastaan neljä, mutta neljättä haluan lukea vielä pikkuisen uudestaan ja blogata loppuviikosta. Bryan Talbotin Tuhman rotan tarina ei ole suotta pikkuklassikon maineessa. Scott McCloudin Understanding Comics analysoi sarjakuvan kieltä sarjakuvan keinoin. Fables 12: The Dark Ages jatkoi mehukkaasti Fables-sarjaa.

Äänikirjoja kuuntelin oikein kaksin kappalein, molemmat Agatha Christietä. Toivottavasti äänikirjaharrastuksesta tulee pitkäaikaisempikin! Kuolema Niilillä ja Idän pikajunan arvoitus olivat erinomaisen viihdyttäviä.

Vuosikatsaukseen kaipailemiani tietokirjoja tuli luettua nyt yksi. Ninja - The True Story of Japan's Secret Warrior Cult oli tutkija Stephen Turnbullin mielenkiintoinen ja sujuvalukuinen teos.

Romaaneja sain loppuun asti vain yhden, mutta se olikin sitä parempi: Ljudmila Ulitskajan Naisten valheet Puolitiehen taas jäi ennakko-odotuksista huolimatta Mihail Bulgakovin Morfiini ja muita kertomuksia.

Lisäksi ehdin tutkailla kevään kirjatärppejä ja vierailla Sibelius-Akatemian kirjastossa.

4 kommenttia:

  1. Blogistanian Finlandia oli kyllä ihan mahtava juttu kaikin tavoin. Teit upeaa työtä sen emännöinnin kanssa. Omaa bloggaajamieltäni kaivelee hieman se, etten ole vieläkään lukenut Kätilöä, mutta kyllä se kovasti kiinnostaa, totta kai. :)

    Sinun tammikuun kirjoituksistasi mieleeni jäivät myös Ulitskajan kirja (jonka laitoin mieleeni) sekä Sibiksen kirjasto (jonne pitää joskus tehdä retki).

    VastaaPoista
  2. Kätilö täytyy ehdottomasti lukea tänä vuonna, kun jo muutenkin tulee luettua niin vähän kotimaista.

    Blogistanian Finlandiaa minäkin kehun! Ihana idea ja ihana toteutus. Ensi kerralla minäkin olen mukana (jos niitä kotimaisia nyt tulee luettua, toivottavasti ;).

    VastaaPoista
  3. BF on niin paras! Ihan sitä varten luen kotimaisia uutuuksia tänäkin vuonna :)

    Hieno homma että Kätilöstä on tulossa juttua, odotan kiinnostuksella mielipidettäsi siitä.

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos! :) Ja nythän jännitys tiivistyy kun huomenna lävähtää käännössuosikit blogeihin... :)

    VastaaPoista