torstai 24. helmikuuta 2011

Unkarilainen antologia: Mitä olet nähnyt ja kuullut

Kaipasin luettavaksi jotain erilaista, ja siihen tarkoitukseen sopi erinomaisesti Unkarin tiede-  ja kulttuurikeskuksen julkaisema unkarilaisen kirjallisuuden antologia. Mitä olet nähnyt ja kuullut, alaotsikoltaan valikoima uutta unkarilaista runoutta ja proosaa virkisti aivojani. Olen jo aiemminkin linkannut marjiksen ja Jennin blogiraportteihin tilaisuudesta, jonne oli ilahduttavasti meitä kirjabloggaajia kutsuttu mukaan. Unkarin tiede- ja kulttuurikeskus täytti 30 vuotta ja historiikin sijaan siellä päätettiin toteuttaa kirjallisuusantologia. Hieno päätös!

Kirjaa on lahjoitettu kirjastoihin ympäri Suomen, mutta erinäisten säännösten vuoksi tiede- ja kulttuurikeskus ei voi omissa nimissään painattaa kirjaa myyntiin. Tilaisuudessa kerrottiin, että mikäli kysyntää on tarpeeksi, Avain-kustantamo painattaa kirjaa lisää. Sieltä kysymään, jos tämän haluaa ostaa. Tilaisuuden puheenvuoroista jäi mieleen kaksi asiaa: unkarilaisessa kirjallisuudessa iloitellaan absurdeilla aineksilla paljon reippaammin kuin suomalaisessa realismin hallitsemassa kirjallisuusperinteessä ja aiheet ovat tyypillisesti jotain muuta kuin ihmissuhdevellontaa. Muistelen esimerkiksi Mari A:n eri yhteyksissä kuvanneen, että hän kokee suomalaiskirjat kyllästyttävän ihmissuhdekeskeisiksi. Lisäksi Unkarissa mitallinen runous on ollut aina voimissaan. Osittain sen vuoksi, että runoutta kirjoitetaan paljon puolisoinnuilla, jotka sallivat kokosointuja enemmän liikkumavapautta. Puolisoinnun määritelmä löytyy Jyväskylän yliopiston kielikeskuksesta.

Kirja oli mielentilaani sopivasti riittävän haastava ja kiehtova, en kuitenkaan missään tapauksessa sanoisi vaikeaselkoiseksi. Mutta jos kaipaa jotain helppoa luettavaa, jossa on selkeät päähenkilöt ja ennalta-arvattavan tuttu juoni, saattaisi tipahtaa kärryiltä näiden novellien kanssa. Kirjan alussa on lyhyt katsaus unkarilaiskirjallisuuden ominaispiirteisiin, siellä täällä on hieman runoja, mutta suurin tila on varattu tanakasti novelleille. Aiheet vaihtelivat, mutta mielenmaisemassa olin aavistelevinani jotain yhteistä. Sosialistisen realismin pitkät varjot näkyvät - sieltäkö tulee yhdistelmä arkipäivän harmautta ja absurdeja käänteitä? Mutta kyllä Unkarin historialliset ja maantieteelliset juuret harovat tarinoissa laajalle, Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiakin vilahtaa. Monet tarinat ikään kuin alkavat ja loppuvat keskeltä tapahtumia, jotain samaa fiilistä muistan löytäneeni Krzysztof Kieślowskin elokuvista. Jotkut tarinat ovat konkreettisempia, mutta muutamassa tapahtumat jäävät viehättävän arvoituksellisiksi. Eniten pidin Ádám Bodorin novellista Anatol Korkodusin illallinen ja László Darvasin novellista Júlia Szunce. Näin alkaa Anatol Korkodusin illallinen:

"Pidättämistään edeltävänä iltana Anatol Korkodus siisti partansa, puki päälleen uuden juhlapaitansa, solmi kaulaansa rusetin ja veti niskaansa univormumaisen harmaan verkatakin, jonka kauluksia, kalvosimia ja taskuja koristivat tummanvihreät samettitereet. Sitten hän joi pienen pullon kotipolttoista vatukkaviinaa ja kannullisen viiniä. Ennen kuin aamu sarasti ja noutajat tulivat, hän oli lisäksi syönyt kolme ja puoli kokonaisena paistettua marsua."

Olen niin monta kertaa kritisoinut suomentamisen laatua, että nyt tuntuu oikein hyvältä kehua: tämä on erinomainen esimerkki hyvin käännetystä kirjasta. Antologialla on ollut useita suomentajia: Outi Hassi, Juhani Huotari, Tuula Komsi, Hannu Launonen, Tähti Pullinen ja Anna Tarvainen. Ihan pari mitätöntä virhettä jossain vilahti, mutta kokonaisuus oli soljuva, vivahteikas ja taitava. Tietysti en nyt pysty huomaamaan, onko kielen rakenteisiin jäänyt jotain unkarilaista, koska en osaa unkaria. Yritin kovasti miettiä olenko lukenut mitään unkarilaista kirjaa aiemmin, mutten saanut päähäni yhtään esimerkkiä. Kirjan lopussa on hyvä lista suomennettua unkarilaista kirjallisuutta, tunnistin esimerkiksi vanhan lastenkirjan Takapulpetin Kati, josta en myöskään ole ihan varma olenko sitä lukenut vai en, nimi on kuitenkin tuttu. Näkyvästi suomennettu kirjailija on Imre Kertész, jonka pääteokseksi mainitaan Kohtalottomuus. Tuore romaanisuomennos on myös György Dragománin Valkoinen kuningas. Ja tuorehan tarkoittaa minulle sitä, että suomennos on ilmestynyt vuonna 2008... Vanhempaa klassista kirjallisuutta edustaa runoilija Sándor Petőfi, jota Otto Manninen on suomentanut jo 1920-luvulla.

Kokoelman lukeminen oli siinäkin mielessä mukavaa, että oli helppo olla täysin vapaa ennakkoluuloista, kun ei ollut kenestäkään kirjailijasta koskaan kuullut eikä heistä mitään tiennyt. Pitäisi kai tehdä kokeiluja näihin vähemmän tuttuihin kirjamaihin useamminkin.

4 kommenttia:

  1. Ugh. Olisinkohan mennyt sellaista kirjoittamaan. Mua ahdistaa kotimaisessa kirjallisuudessa vuoroin mikäkin: myös realismi ja ne talot. Se on vähän samantapaista ahdistumista kuin se, että näkee omissa lapsissaan omia piirteitä, vaikka niitä tavallaan rakastaakin, kun ne piirteet ovat niin tuttuja.

    No joo, meinasin juuri tuosta kirjoittaa, että unkarilainen kirjallisuus kuulostaa suomalaista kiinnostavammalta. Mä olen joskus opiskellut muutaman hikisen hetken unkarin kieltä, mutta kirjallisuus on aika tuntematonta, niin kuin itäinen eurooppa sillä saralla muutenkin. Siksi musta oli mukavan pirteä Salmelan 27, jossa vissiin oli vähän sitä itäistä meininkiä.

    VastaaPoista
  2. Ps. jatkan monologiani vielä sen verran, että hillittömän hyvä tuo sinun gallup tuossa vasemmalla. Äidinkielen (ex-)opena on pakko sanoa, että ehdoton menetelmä on tuo, että vahtii vieressä sitä lukemista. Käytin itse sitä pariin otteeseen =D

    VastaaPoista
  3. Mari A., Kyllä sie olet näin sanonut. :) Kommentoit blogissani Saision draaman ja proosan dialogien luentokoostettani. Olimme Sallan kanssa samaa mieltä, että draaman piirteitä olisi hyvä saada proosaan mukaan.

    Salla, Tämmöiset kirjat ansaitsevat saada sinut arvioimaan niitä. Ihailen tuota sinun "kynän kuljetustasi". Sinulla on aina monipuolinen ote kirjoihin ja pitkät, pohditut arviot.

    Olen itsekin miettinyt, että pitäisi enemmän uskaltautua turvallisuusalueiden ulkopuolelle ja kokeilla jotain ihan uutta. Toisaalta sarjakuvat olivat minulle juuri sellaisia.
    Olisi mielenkiintoista silti ottaa vaikka joku portugalilainen kirja ja tutustua sen maan "finlandiaan".

    VastaaPoista
  4. Kiitti Mari. :) Olen joskus vääntänyt koululaisille ohjeet lukupäiväkirjan tekoon, mutta ehkä aihe pitäisi nostaa taas esille vaikka äikänopettajien näkökulmasta. Blogiin kun tullaan jatkuvasti hakusanoilla, joista voi päätellä että asialla on koululainen, joka etsii valmista tekstiä omiin tarpeisiinsa, tai äikänope, joka on googlettamassa mistä oppilaan teksti on peräisin.

    Hannalle kiitokset kauniista sanoista. :)

    VastaaPoista